Uralilainen maailma etsii uutta kulttuuripääkaupunkia vuodelle 2019

Suomalais-ugrilaisten kansojen nuorten liitto (SulKaNuoLi eli MAFUN) ja Alkuperäiskansojen keskus URALIC avasivat suomalais-ugrilaisen (tästä lähtien uralilaisen) kulttuuripääkaupunkihankkeen toisen nelivuotiskauden 20. joulukuuta 2017 Tallinnassa. Samalla julkistettiin alkaneeksi kilpailu vuoden 2019 uralilaisen kulttuuripääkaupungin tittelistä. Kilpailun voittaja valitaan 8. huhtikuuta 2018 Obinitsassa Virossa.

Vuonna 2013 alkanut uralilainen kulttuuripääkaupunkihanke on MAFUNin ja URALICin avainhanke. Suomesta Sukukansojen ystävät ry on ollut aktiivisesti mukana hankkeen toteuttamisessa. Hankkeen tavoitteena on lisätä uralilaisten kansojen ja kielten tunnettavuutta, vahvistaa yhteistä uralilaista identiteettiä ja edistää kestävää paikallista kehitystä eri puolilla uralilaista maailmaa.

Uralilaisina kulttuuripääkaupunkeina on toiminut tähän mennessä viisi paikkakuntaa: udmurttilainen kylä Bygy (2014), setolainen kylä Obinitsa (2015), unkarilainen kylä Iszkaszentgyörgy ja kaupunki Veszprém (2016) ja karjalainen kylä Vuokkiniemi (2017). Kulttuuripääkaupunkiohjelma on lisännyt pääkaupunkeina toimineiden tunnettavuutta niin paikallisesti kuin kansainvälisesti, esimerkiksi kulttuurimatkailun avulla. Se on ennen kaikkea vahvistanut paikallisyhteisöjä ja tarjonnut niille uusia kehittymisen mahdollisuuksia. Ohjelma on otettu hyvin vastaan uralilaisilla alueilla ja myös niiden ulkopuolella. YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien erityisraportoija Victoria Tauli-Corpuz on antanut hankkeelle tunnustusta hyvänä esimerkkinä alkuperäiskansojen kulttuuristen oikeuksien edistämisestä.

MAFUN ja URALIC ovat päättäneet avata uralilaisen kulttuuripääkaupunkiohjelman toisen nelivuotiskauden (2019-2022), koska ensimmäisen kauden tulokset ovat olleet myönteisiä ja palaute kannustavaa. Samalla julkistetaan alkaneeksi kilpailu vuoden 2019 uralilaisen kulttuuripääkaupungin tittelistä. Kaikki kylät ja kaupungit eri uralilaisilta alueilta ovat tervetulleita osallistumaan kilpailuun lukuunottamatta Suomen, Unkarin ja Viron pääkaupunkeja sekä Venäjän federaation alueellisia pääkaupunkeja. Ainoa alue, joka ei voi osallistua kilpailuun, on Karjalan tasavalta Venäjältä, sillä viimeisin kulttuuripääkaupunki oli Vuokkiniemen kylä (hakijat Karjalan tasavallasta voivat osallistua seuraavan kerran, kun kilpaillaan vuoden 2020 kulttuuripääkaupungin tittelistä).

Vuoden 2019 uralilaisen kulttuuripääkaupungin kilpailuun liittyvä hakumateriaali on saatavilla hankkeen verkkosivuilla (englanniksi tai venäjäksi). Hakemukset tulee toimittaa 1. maaliskuuta 2018 mennessä ja voittaja valitaan 8. huhtikuuta 2018 Obinitsassa. Kilpailun järjestämiseksi on saatu tukea Viron sukukansaohjelmasta.

Yhteystiedot:

Oliver Loode

Hankekoordinaattori

oliver.loode@uralic.org

Puh. +372 513 2992

Uutinen perustuu Kirsi Hafeezin suomennokseen englanninkielisestä tiedotteesta.

Hankkeen kotisivut (englanniksi ja venäjäksi).

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s