6. helmikuuta on saamelaisten kansallispäivä. Tämä päivä otettiin käyttöön vuonna 1992 ja päivä juontaa juurensa vuoteen 1917, jolloin 6. helmikuuta järjestettiin Norjan Trondheimissa ensimmäinen pohjoismainen saamelaiskokous. Näin luotiin pohja sekä yleissaamelaiselle yhteistyölle että saamelaiselle poliittiselle identiteetille.
—
Saamelaiset ovat osoittaneet, kuinka voimakas ja vakaa etninen identiteetti auttaa säilymään aikojen ja vaikeuksien läpi. Nykyään arvioidaan saamelaisia olevan noin 137000 ihmistä, käsittäen yhdeksän eri saamelaiskielen puhujaa. Saamenkielisiä uutisia näkyy kolmessa maassa ja saamenkielisiä kielipesiä on paitsi Saamenmaalla, myös muualla etelämpänä. Saamelaisilla on omat käräjänsä, oma lippunsa sekä kansallislaulunsa. Vuosien aikana ovat saamelaiset saavuttaneet paljon.
Kuitenkin vaikeuksia on vieläkin. Saamelaiset työskentelevätkin kielellis-kulttuurisen autonomiansa puolesta Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Venäjällä. Vaikka saamelaiset asuvat neljän eri valtion alueella, on heillä samanlaisia historiallisia kokemuksia etnisestä syrjinnästä ja pakkosulauttamisesta. Yksipuoliset maakaupat, uudisasukkaiden oikeuksien suojeleminen, kulttuuristen tunnusten kieltäminen ja sisäoppilaitokset vahingoittivat saamelaisten yhteiskuntia satoja vuosia.
—
Saamelaisten heimojen suhteet lähimpiin sukulaisheimoihinsa eli suomalaisiin, hämäläisiin, savolaisiin ja karjalaisiin ovat kehittyneet jo vajaa pari tuhatta vuotta. Kantasaamen kieltä on nykytiedon valossa puhuttu Karjalan kannaksen alueella, josta kieli levisi turkiskaupan takia aina pohjoisimpaan Lappiin asti.
Samoihin aikoihin levisivät kantasuomen kielen puhujat Baltian ja Varsinais-Suomen alueelta, myös todennäköisesti turkiskaupan seurauksena, perustaen kauppavalkamoita aina Perämerta myöten. Kantasuomalaiset levittäytyivät pohjoiseen sekä sisämaahan, kilpaillen saamelaisten kanssa laidun-, viljelys- ja turkismaista. Monilla paikkakunnilla Etelä-Suomessakin on kerrottu vielä 1900-luvulla muistitietoa siitä, kuinka saamelaiset ajettiin pois paikkakunnalta.
Itse Suomenniemen etninen kilpailu suomalaisten ja saamelaisten välillä on oikeastaan monituhatvuotinen, sillä uusimpien kielitieteellisten ja arkeologisten tutkimusten mukaan kantasuomalainen ja kantasaamelainen kieli erosivat jo Ylä-Volgalla vajaa kolme tuhatta vuotta sitten. Kielellisesti ja arkeologisesti todennettava ero kahden yhteisön välillä viittaa vahvasti kahteen eri etnisyyteen, joten eteläinen kantasuomalaisuus ja pohjoinen kantasaamelaisuus ovat käsitteinä jo hyvin, hyvin vanhoja.
—
Nykyään saamelaiset työskentelevät kulttuuristen oikeuksiensa puolesta kansainvälisten elinten, kuten YK:n avulla. Saamelaisjärjestöt ovatkin löytäneet ystäviä niin Uuden-Seelannin maorien, Japanin ainujen kuin Kenian maasaiden parista. Saamelaiset ovat sen sijaan pysyneet enimmäkseen erossa uralilaisista yhteistyökuvioista. Saamelaiset ovatkin luoneet itsestään kuvan Euroopan ”ainoana alkuperäiskansana”.
Tämä kuva on kuitenkin uusi ja ristiriitainen muutamastakin syystä johtuen. Ensiksikin on nykytieteen valossa kiistämätöntä, että saamelaiskieli levisi aiemman, muinaisen eurooppalaisen väestön alueelle, syrjäyttäen pohjoisen Fennoskandian alkuperäiskielet. Tätä on tutkinut viime aikoina esimerkiksi pohjoissaamelainen kielitieteilijä Luobbál Sámmol Sámmol Ánte (suomalaisittain Ante Aikio). Geneettisesti ja kulttuurisesti on yhteys alueen alkuasukkaisiin olemassa, mikä tarkoittaa karkeistettuna sitä, että Saamenmaan alkuperäisväestö alkoi puhumaan uralilaista kieltä kantasaamen kielen levitessä alueelle. Saamelaisuus sidotaan kuitenkin nykyaikana vahvasti kielelliseen jatkuvuuteen, mikä on toki ymmärrettävää, koska kielellinen hyvinvointi tukee ja toimii pohjana kulttuuriselle elinvoimalle.
Toiseksi, saamelaiset ovat ajaneet vuosikymmeniä asiaansa tullakseen kansainvälisesti tunnustetuksi alkuperäiskansana. Tämän on EU omaksunut sopimuksiinsa, ja saamelaiset ovatkin virallisesti ”EU:n ainoa alkuperäiskansa”. Tämä EU:n tasoinen status kuitenkin paljastaa ajattelutavan, johon ei ole otettu huomioon koko kielikuntaa. Saamelaiset ovat kielellisten yhteyksiensä sijaan korostaneet asemaansa perinteisen elämäntavan omaavana kansana, jota kansallisvaltiot ja ylikansalliset yhtiöt vainoavat.
Valitettavasti tämän asetelman seurauksena myös saamelaisilta ovat jääneet huomiotta heidän eteläisemmät kielelliset serkkunsa, liiviläiset. On nimittäin valitettavaa, että saamelaiset ovat EU:n ainoa alkuperäiskansa, vaikka tätä ei ole yhdenkään saamelaisia hallitsevan valtion perustuslaissa huomioitu. Sen sijaan saamelaisten sukulaisheimo, liiviläiset, ovat Latvian perustuslain mukaan maan alkuperäisväestö. Latvia on EU:n jäsen, joten luonnollisesti liiviläiset tulisi huomioida alkuperäiskansana myös EU:n tasolla.
—
Saamelaiset ovat säilyttäneet ja jatkaneet perinteitään vuosituhansien ajan. Nykyaikana saamelaisten perinteistä elämäntapaa uhkaa länsimaistuminen, kuten kaikkia maailman kansoja. Länsimaistuminen on tuonut mukanaan uusia haasteita, joita varten on mietittävä uusia ratkaisuja. Näitä ratkaisuja löytyy samankaltaisten haasteiden parissa kamppailevien yhteisön keskuudesta.
Saamelaisten kansallispäivänä on hyvä pohtia myös saamelaisten uralilaista ulottuvuutta. Saamelaisten yhteistyö liiviläisten kanssa toimisi luontevalta pohjalta, sillä ovathan molemmat Pohjois-Euroopan alkuperäiskansoja ja lisäksi samaa kieliperhettä. Saamelaisten ja liiviläisten yhteistyö antaisi tukea ja voimaa molemmille kansoille EU:ssa sekä kansainvälisesti uralilaisille kansoille.
Hyvää saamelaisten kansallispäivää!
Woryla 